Borromeo, Carlo

BORROMEO, CARLO (1538-1584), Milanon arkkipiispa, kardinaali ja roomalaiskatolisen kirkon kanonisoitu pyhimys. Carlo Borromeo, kreivi Gilberto Borromeon ja Margherita de’ Medicin toinen poika, syntyi Aronassa Milanon luoteispuolella 2. lokakuuta 1538. Vuodesta 1552 hän opiskeli Pavian yliopistossa, jossa hän väitteli siviilioikeuden ja kanonisen oikeuden tohtoriksi vuonna 1559. Saman vuoden lopulla hänen setänsä Gian Angelo de’ Medici valittiin paaviksi Pius IV: ksi ja lahjoitti heti 21-vuotiaalle veljenpojalleen Milanon arkkipiispan, kokoelman muita varakkaita hyväntekijöitä ja kardinaalin hatun. Borromeo, kuitenkin osoittautunut hänen vakavuus ja henkilökohtainen ankaruus on epätyypillinen edunsaaja nepotismi; näin Kun hänen vanhempi veli kuoli perimättömänä ja hänen perheensä yritti taivutella häntä palaamaan maallikko asema, naimisiin, ja omaksua jalo arvonimi, hän kieltäytyi ja sen sijaan oli itse salaa vihitty papiksi 17 heinäkuu 1563.

Borromeon merkittävin rooli setänsä paavillisessa hallituksessa oli hänen työnsä kuuria Romanan ja Trenton kirkolliskokouksen kolmannen istunnon (1560-1563) välisenä yhdysmiehenä. Sen jälkeen hän toimi erilaisissa kirkolliskokouksen jälkeisissä toimikunnissa ja valvoi Trenton kirkolliskokouksen katekismuksen valmistelua —ei niinkään katekismusta tavallisessa merkityksessä, vaan opillista käsikirjaa seurakuntapappien käyttöön. Kirja valmistui vuonna 1564 ja julkaistiin vuonna 1566.

Trenton kirkolliskokouksen tärkeimpiin uudistuksiin kuului vaatimus piispojen oleskelusta hiippakunnissaan, mutta Pius IV ei sallinut veljenpoikansa täyttää tätä velvollisuutta. Borromeo kuitenkin vieraili Milanossa syys-lokakuussa 1565, jona aikana hän kutsui koolle ensimmäisen maakuntaneuvostonsa ja toimi sen puheenjohtajana. Hänet kutsuttiin Roomaan avustamaan setänsä kuolinvuoteella, ja hän osallistui sitä seuranneeseen konklaaviin ja vaikutti osaltaan siihen, että hänen uskonpuhdistajatoverinsa Pius V valittiin 8.tammikuuta 1566.

Borromeo palasi Milanoon huhtikuussa 1566 ja työskenteli siellä loppuelämänsä. Hänestä tuli noina vuosina uskonpuhdistuksen vastaisen piispan ihanne, ei ainoastaan siksi, että hänen oma hengellinen elämänsä oli rikasta ja syvää ja sopusoinnussa aikansa askeettisten periaatteiden kanssa, vaan myös siksi, että hän rekonstruoi suuren hiippakuntansa ja provinssinsa Trenton kirkolliskokouksen valtuuttamien linjojen mukaisesti. Hän oli läsnä kaikkialla valvomassa papiston, maallikkojen ja uskonnollisten moraalista uudistusta joko väsymättömien episkopaalisten vierailujen kautta tai virkakautensa aikana pitämiensä kuuden maakunnallisen ja yhdentoista hiippakuntasynodin välityksellä. Hän perusti kuusi seminaaria ja erityisen lähetysakatemian kouluttamaan pappeja työskentelemään läheiseen Sveitsiin. Hän perusti satoja katekeettisia keskuksia, jotka hänen kuollessaan palvelivat säännöllisesti yli kahtakymmentätuhatta lasta. Hän perusti orpokoteja, sairaaloita ja koteja hylätyille naisille. Opetushankkeissaan hän työskenteli läheisesti Jeesuksen uuden seuran kanssa. Hän oli tarkka pastoraalitehtävissään ja huolimaton henkilökohtaisesta turvallisuudestaan, erityisesti ruttovuosina 1570 ja 1576.

Borromeon ankaruus toi hänelle sekä vihollisia että kannattajia. Vuonna 1569 muuan munkki yritti murhata hänet. Hän oli jatkuvasti riidoissa Milanon herttuakuntaa hallinneiden espanjalaisten viranomaisten ja erityisesti redubtable varakuninkaan Requesensin kanssa, jonka hän julisti kirkonkiroukseen. Borromeo ei kuitenkaan koskaan kuunnellut vastustusta, ja suhteellisen lyhyen elinvuotensa aikana hän perusti Tridentiinipiispan mallin, joka oli tarkoitettu perdureksi lähes neljäksi vuosisadaksi. Hänet kanonisoitiin 1. marraskuuta 1610.

bibliografia

Borromeon omia teoksia, erityisesti kirjeitä ja hartauskirjallisuutta, on teoksessa Opere complete di S. Carlo Borromeo, 5 vols., toimittanut J. A. Sassi (Milano, 1747-1748). Hänen uudistuslainsäädäntönsä löytyy teoksesta Acta ecclesiae mediolanensis, 2 vols. (Lyon, 1683). Normielämä on Andrée Deroon Saint Charles Borromeo, kardinaali, uskonpuhdistaja, pastoraalihuollon tohtori (Pariisi, 1963); suosittu hoitomuoto on Margaret Yeon A Prince of Pastors: St. Charles Borromeo (New York, 1938). Erityisen terävästi Borromeon työtä on käsitelty Roger Molsin teoksessa ”St. Charles Borromeo, modernin pastoraalisen hoidon pioneeri”, New Theological Review 79 (1957): 600-622.

Marvin R. O ’ Connell (1987)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *